Hengitys salpautuu. Syke nousee, vaikka kuinka lyhennän askelta. Manaan vielä sadannen kerran kirurgin, joka keväällä luomenpoisto-operaation sijaan päättikin poistaa selästäni jotain aivan muuta tarpeettomasti, syvältä ja leveästi. Keväästäni tuli 15 senttiä hutiin osuneen viillon ansiosta rauhallinen. En jaksa vaivata mieltäni kiukulla kauempaa, siirryn manaamaan raskasta askelta ja tukalaa oloa. Ajatusvirtaa pulppuaa tauotta, tunteet vaihtuvat laidasta laitaan. Sitten muistan kolme neuvoa, jotka yleensä auttavat, olipa tukala tilanne työssä tai vapaalla.

Entä, jos en tänäkään kesänä juokse tavoitteeseeni? Juoksen sitten joskus tai teen jotain hauskempaa. Harjoittelen huvin ja hyvinvoinnin vuoksi, en epäonnistumisen tai turhautumisen.

2. Hyväksyn sen mitä on

En voi muuttaa kirurgin hutilointia muuksi. En kykene juuri tänään muuttamaan takkuista lenkkiä sujuvammaksi, mutta voin valita mihin huomioni kiinnitän. Sää on aurinkoinen. Kesäheinän ja kukkien raikkaat ja makeat tuoksut sekoittuvat toisiinsa. Rantareitin pirteä vire muistuttaa poutapilvistä, vapaudesta ja ilosta. Hengitän syvään, vatsanpohjaan asti.

3. Hyväksyn tunteeni

Nälkävuoden mittaisen lenkin aikana ehtii tunteita nousta monesta menneestä tilanteesta: iloa, pelkoa, onnea, surua, kiukkua, hyvää oloa ja rauhaa. Kun hyväksyn jokaisen tunteeni ja olen vain läsnä lisäämättä sitä ajatuksillani tai työntämättä sitä pois, ei ikävinkään tunne viivy kauaa. Jossain syvällä sisällä on aina rauha ja tyyneys. Kaikki vain on.

Polun varrelle jäi mielen ja kehon eripura höystettynä tunneryöpyillä. Kotiin tuomisina on harmoninen olo, rentous, keveämpi keho ja mieli. Ajatusten virta on tauonnut. Kuulaan päivän sävyt ovat aistittavissa täydempinä.

Olen tässä ja nyt, hyvillä mielin.

9.7.2017

Monet meistä muistavat vielä, kuinka sisarusten kanssa piti jakaa: huone, vanhempien huomio, lahjat, makeiset, milloin mitäkin. Välillä niistä piti tapella. Piti pitää puolensa. Sotien aikaan syntyneet muistavat, kuinka omasta vähästään piti jakaa niille, joilla oli vielä vähemmän. Kun jaan, se on itseltäni pois, on vanha totuus.

Työelämässä jakamisen kohteena on usein tieto. Se, jolla on tieto, on valtaa. Se jolla on enemmän, on enemmän neuvotteluvaluuttaa, etulyöntiasema ja arvoa. Jos jaan työhön liittyvää tietoani toisille, en olekaan enää omassa sarjassani ainutkertainen, vaan muut voivat hyötyä ja käyttää jopa omaa tietoani minua vastaan. Tiedolla on kautta historian briljeerattu, siitä on taisteltu, sen avulla on kivuttu ylöspäin ja pelattu organisaatiopelejä, tieto on ollut valuuttaa, rahaa, jota ei riitä kaikille.

Entä nyt, kun vanhat rakenteet muuttuvat tiiviiseen tahtiin, organisaatiot romuttuvat ja työtä tehdään projektiluontoisesti erilaisissa vaihtuvissa kokoonpanoissa, jossa rakentava vuorovaikutus ja tiedon jakaminen ovat tärkeässä asemassa? Sotien jälkeinen puutteen todellisuus ei enää päde. Uusi tiedon jakamisen matematiikka on erilaista kuin muinoin.

Jakamisen kertotaulu nyt:

kun annan tietoni toiselle, se ei ole minulta pois, minulle jää edelleen omanikun annan niin saan: voin saada hyvän keskustelun ja uutta tietoa, saldoni onkin plussallakun vastaanottaja antaa minulle oman tietonsa: antaessani saldoni voi tuplaantuakun työstämme tietojamme yhdessä, voi syntyä jotain aivan uutta. Yhteistyö hyväksyvässä ja luottamuksellisessa ilmapiirissä saa aikaan nostetta, joka ei synny yksin: saldoni voi moninkertaistuakun annan tietoni sinulle, sinä käsittelet sitä omasta näkökulmastasi ja omista taustaoletuksistasi käsin, jotka ovat toisenlaiset, kuin omani. Antamani tieto muuttuu sinun omaksesi, ja minulla on edelleen ainutlaatuinen ikioma tietoni. Ne ovatkin eri tietoja ja niillä saa aikaan eri lopputuloksia.Omasta tiedostamme tulee rikkaampaa, kun annamme, vaihdamme ja tutkimme sitä monista perspektiiveistä. Voimme löytää uusia ratkaisuja, näkökulmia ja luovuutta, loputtomasti.

Jakaminen lisää arvoa. (6.4.2016)

Uutisotsikot kertoivat muutama päivä sitten uudesta yhteiskuntasopimuksesta. Työeläkemaksuja korotetaan, työntekijöille on luvassa keppiä ja työnantajille porkkanaa. Lukiessa mieleen nousi kuva kahdesta aasista: toista piiskataan eteenpäin ja toista maanitellaan liikkeelle porkkanan voimalla.

Jäin miettimään millaisia ajatuksia tarvittaisiin, jotta ilmapiiri muuttuisi inspiroivammaksi. Ajatukset muokkaavat ja muuttavat maailmaa, olivatpa ne rakentavia tai eivät. Muiden ajatuksiin emme suoraan voi vaikuttaa, mutta omia ajatuksia on hyvä testata yksinkertaisilla kysymyksillä, Tarvittaessa asioita voi uudelleen määritellä tai nimetä. Vaikutukset voivat olla yllättävän isot. Siirry lukemaan koko blogiteksti tästä. 8.3.2016

Hei. Olen Marja Koivisto ja kirjoitan näillä sivuilla kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Meillä kaikilla on oikeus voida hyvin ja oma juttuni on välittää ajatuksia, joista on ollut matkan varrella apua hyvinvoinnin lisäämisessä. Lisää taustastani tästä.

Ajankohtaiset sähköpostitiedotteet saat, kun ilmoittaudut postituslistalle tästä. Pa

luupostissa saat lahjaksi sähköpostitse Kukoistavan elämän puutarha -mielikuvaharjoitusäänitteen.